Piipahdimme mökillä lauantaina. Nälkiintyneestä viirupöllöstä oli vain kasa höyheniä jäljellä vajaan 10 metrin päässä siitä, missä kuvasin sitä edellisellä viikolla. Arka pöllö laittoi viimeisen toivonsa ihmiseen, mutta valitettavasti minulla ei ollut antaa sille lisäaikaa elämässä. Myöhemmin tajusin, että olisihan siellä jääkaapissa ollut kananmunia. Tiedä sitten olisivatko auttaneet ja kuinka pitkään. Luonnon kiertokulku toimii tehokkaasti, ja toisen kuolema näyttää olevan toisen leipä myös eläinkunnassa.
Markku Kuivalahti
PS.
Jos sinulla on tarinoita ja/tai kuvia luonnosta niin laita tulemaan. Julkaisen ne mielelläni täällä blogissa.
29.3.2010
19.3.2010
Pöllöt ovat hätää kärsimässä
Myyräkanta on romahtanut viime vuotiseen verrattuna. Lisäksi paksu hanki vaikeuttaa saaliin löytämistä. Siksi pöllöillä on nälkä. Tämä viirupöllö kahisteli kesämökin kuistilla ja jäi paistattamaan päivää tien poskeen Vuohiniemessä keskiviikkona 17.3.2010. Kysellessäni vointia se vain hiukan raotti silmiään.
Markku Kuivalahti
14.3.2010
Renkajärven pinta on vielä alhaalla
Pakarisen Kari ilmoitti, että Renkajärven pinta on tällä hetkellä sentin verran kartan korkeutta alempana. Mittauspaalumme Salmella (Renkajärven ja Kynnösjärven välisen putken suulla) on ollut jonkin aikaa jään ja lumen peitossa, mutta nyt se on taas luettavissa. Kevättulva ei siis ainakaan vielä ole alkanut. Seurantatiedot löytyvät joko kotisivuiltamme tai suoraan tästä linkistä.
11.3.2010
Valokuvauskilpailu käynnissä 13.3.-6.6.
Tervetuloa mukaan kisaan!
8.3.2010
Uuden hallituksen esittely
Tässä Juhani Salmisen 30.1.2010 ottamassa kuvassa on uusi Renkajärven suojeluyhdistyksen hallitus. Hallitukseen kuuluu vasemmalta oikealle Perttu Laaksonen, Markku Kuivalahti (sihteeri), Kari Pakarinen, Erkki-Sakari Harju, Matti Peltola (puheenjohtaja), Pentti Mansukoski, Velimatti Kunnaala, Leena Louhiala-Salminen (rahastonhoitaja), Aulikki Nummenpää (varapuheenjohtaja), Raija Lindqvist sekä Olavi Luurila. Kuvasta puuttuu Juha-Pekka Honkasaari. Klikkaa kuva suuremmaksi!
2.3.2010
On jälleen jäsenmaksun aika
Vuosikokouksessa tammikuussa päätimme, että jäsenmaksu on edelleen 10 € / henkilöjäsen ja 50 € / yritysjäsen. Tästä linkistä aukeavalla lomakkeella voit maksaa vuoden 2010 jäsenmaksusi. Eräpäivä on 31.3.
Kiitos kun olet mukana tukemassa työtämme! Kohta meitä on jo 200 jäsentä.
Jäsenmaksut lähtivät joko sähköpostilla tai kirjekuoressa kaikille jäsenille 2.-3.3.. Samaan perhekuntaan kuuluville lähti pääsääntöisesti vain 1 lasku. Muutama jäsen oli jo ehtinyt maksaa vuosimaksunsa. Heidän osaltaan kirje ei aiheuta toimenpiteitä, vaan on lähinnä informatiivinen. Jäsenkunnassamme on myös jäsenmaksun maksaneita, joista ei ole tiedossa posti- eikä sähköpostiosoitetta. Olisi tärkeää laittaa ne näkyviin maksulomakkeelle.
Kiitos kannatuksesta!
Jäsenmaksut lähtivät joko sähköpostilla tai kirjekuoressa kaikille jäsenille 2.-3.3.. Samaan perhekuntaan kuuluville lähti pääsääntöisesti vain 1 lasku. Muutama jäsen oli jo ehtinyt maksaa vuosimaksunsa. Heidän osaltaan kirje ei aiheuta toimenpiteitä, vaan on lähinnä informatiivinen. Jäsenkunnassamme on myös jäsenmaksun maksaneita, joista ei ole tiedossa posti- eikä sähköpostiosoitetta. Olisi tärkeää laittaa ne näkyviin maksulomakkeelle.
Kiitos kannatuksesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)