4.10.2019
Onkilammin ruoppaus valmistui
Suomen Rantahuolto Oy:n Mikko Ranttila sai juuri valmiiksi Renkajoen suun ruoppauksen. Läjitys tehtiin suun edustalle niin, että siihen muodostui pesimäsaareke linnuille. Nyt Renkajoki laskee sekä pohjoisen että etelän suunnasta Onkilampeen. Noin 5 metrin uomaa pääsee melomaan ja jopa soutamaan. Kyllä siitä kelpaa myös vaelluskalojen nousta Renkajärveen.
25.9.2019
Vahteristonkoskea kutusoraistettiin
28.8.2019
Onnistunut konsertti Rimmissä
Runsaat 80 osallistujaa oli Rimmin rukoushuoneessa 25.8. Näistä 72 lunasti 10 euron hintaisen käsiohjelman. Hämeenlinnan kaupunginorkesterin jousistoa johti Lauri Haapanen, konserttimestarina toimi Markku Jokinen ja solistina Bachin viulukonsertossa soitti moldovialainen nuori viulisti Aliona Trubca.
Kiitos kaikille mukana olleille!
Renkajärven ekologinen tila on nyt erinomainen!!!
Suomen ympäristökeskus SYKE on julkaissut päivitetyt järvien ja jokien ekologisen tilan luokitukset. Renkajärvi on noussut erinomaiseksi, mutta Renkajoki on edelleen luokassa hyvä. Tämä eurooppalainen arvio tehdään EU-maissa joka kuudes vuosi. Edellinen arvio oli vuodelta 2013.
Onneksi olkoon meille kaikille!
13.8.2019
Kesäkonsertti Rimmissä 25.8.
Hämeenlinnan kaupunginorkesterin jousisto tulee konsertoimaan Rimmin rukoushuoneelle su 25.8. klo 15 Renkajärventie 1391.
Orkesteria johtaa kapellimestari Lauri Haapanen. Ohjelmistossa on vanhaa musiikkia Monteverdiltä sekä ainakin Vivaldia, Griegiä ja Puccinia.
Ohjelmalehtinen maksaa 10 euroa ja siihen sisätyy väliaikakahvit. Kuva on vuoden 2016 konsertista.
28.7.2019
Valokuvia kesäjuhlilta 27.7.2019. Klikkaa kuvat suuremmiksi.
Evi Kant ja Dagmar Öynap musisoivat
Uimaranta oli suosittu virkistyspaikka
Helteestä huolimatta paikalla oli runsaat 100 juhlijaa
Valokuvauskilpailun tulokset julkaistiin, ja kalentereita
myivät Mari ja Pentti Mansukoski
myivät Mari ja Pentti Mansukoski
Puheenjohtaja Erkki-Sakari Harju piti juhlapuheen.
Kiitos kaikille mukana olleille Renkajärven suojelutyön kannattajille!
Renkajärvi-kalenterit myynnissä
Uusi Renkajärvi-kalenteri on nyt myynnissä! Niin kauan kuin niitä riittää...
Kalenteri on ajalle 1.8.2019-31.8.2020 eli sen voi ottaa käyttöön ihan pian ja se kattaa perinteiseen tapaan 13 kuukautta. Taatusti uniikki, kaikki kuvat Renkajärveltä! Tehty ja painettu Suomessa, aito Avainlipputuote. Tuotto menee lyhentämättömänä suojeluyhdistykselle. Oman vuodenkulun seuraamisen lisäksi myös mainio lahja tai tuliainen!
Ja hinta on sama kuin edellisinäkin vuosina eli 10 euroa/kpl. Jos lähetämme postitse, lisäämme laskuun postituskulut. (Vielä ensi viikolle voi myös sopia noudon mökiltämme Renkajärven rannalta.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)